Ainomieli

ei vallankumouksesi hedelmät
pitele käsistäsi enää tiukasti
esineet liikkuu kun ei katsele
nauruun vääntyy manan suu
alhaalla holvissa henget rukoilee
kuunnellen viestejä niin syvältä ja kaukaa
vielä saatan sinuun katsoa
kahden maailman

an tähän kauneuden
suhteeksi tyhjyyksien välille
minä taivuttelen kädet rinnallesi
planeettojen alla liikkuu yö
leikkaan hiuksesi ja kyntesi
nukun yöni suojellen oveasi heiltä
ilmeet taiteltuina samettiin
uivat aikakaudet mutaiseen virtaan